Lahden yhteiskoulu




Koulujen kesälomat alkoivat eilen pilvisessä säässä, 
tänään oli jo kaunis aurinkoinen kesäpäivä.
Pitkään olen suunnitellut, että lähtisin joskus kuvaamaan 
lahtelaisia arkkitehtuurikohteita sekä patsaita ja 
tänään sitten toteutin osan suunnitelmasta.


Aloitetaan Lahden yhteiskoulun kuvilla. 


Yhteiskoulu on rakennettu kirkon viereen.



Koulun historiasta voit lukea täältä








Kommentit

Tillariina sanoi…
Näitä kunnolla vanhoja koulurakennuksia varmaankin jää vielä tuleville sukupolville nähtäväksi. 50-80-luvun koulut puretaan pitkälti homeisina.
Susanna Hietanen sanoi…
Minä olen käynyt yläasteen (silloin oli vielä yläasteita eikä yläkouluja) Lahden yhteiskoulussa. Laajennusrakentamista on tehty sen jälkeen, mutta kuvat osuvat ytimeen. Entisenä oppilaana sisäpiha on tietenkin tutumpi kuin tämä ulkoasu, mutta kovasti tuttu tämäkin.

Hyvät kuvat!
M Tom sanoi…
Mä kuvasin vaan tätä "museopuolta", kun oli koira mukana lenkillä. Oli siellä portit auki, joten olis muuten voinut vaikka käväistä kuvaamassa sitä laajennusosaa ja sisäpihaakin.
Tosi kaunis rakennus tämä vanha koulu.

Suositut tekstit