Konsta tahtoo maalata ja vuodatusta remontista


Jonkin aikaa siitä oli haaveiltu ... 
Erilaisia seinätarrojakin oli suunniteltu ... 
Myös tapetti oli käynyt joskus mielessä ... 
ja aina olin tullut tulokseen: 
vastahan se on vajaa kaksi vuotta sitten maalattu
VALKOISEKSI, 
joten antaa vaan olla.
Nyt kuitenkin oli sopiva ajankohta, 
vesivahinkoremontti valmis ja koti tyhjänä 
-ei tarvisi siirrellä huonekaluja eikä muutakaan.
Perjantaina käytiin ystävän kanssa maalikaupassa ja
eilen hän maalasi meidän telkkariseinän ... 
KIITOS :)


Tottahan Konstan piti päästä mukaan, onhan hänenkin kodista kyse.
Ja tietysti Konsta TAHTOI OSALLISTUA :D
Mikä ihme siinä on, että Konstan pitää työntää, 
joko kirsu tai jalat niin lähelle maalaustarvikkeita, 
että ... jotain voisi tapahtuakin.
Onneksi me kuitenkin ehdimme joka kerta hätiin, 
eikä mitään ihmeempää päässyt tapahtumaan.
Yksi karvatupsu tosin piti riuhtaista herran kyljestä irti, 
kun hän oli onnistunut saamaan maalia seinästä.
Niin ne seinät tosiaan ... Konstan piti kävellä 
-mistäpä muualta- kuin vasta maalatun seinän vierestä
TIETYSTI :D


Maalarit työssään 


Kun seinä oli maalattu kahteen kertaan ja oli aika lähteä takaisin 
tänne kakkosasuntoon "sijaiskotiin", niin mitä teki Konsta?
Konstan mielestä työt olisivat saaneet jatkua ...


Hän kokeili eri konsteja, mutta ... aina vaan muovia vedettiin hänen 
altaan ja koira vaan istui tyynen rauhallisena paikoillaan.


Viimeinen yritys ... josko ne uskoisivat, että työtä pitää jatkaa?
Ja kuinkas kävi, ... sitten mamma tulee ja nostaa herran pois.
Taisi siitä pieni murahdus tulla :D
Kotia piti kuitenkin vaihtaa, sillä edessä oli vielä huonekalujen
kelmuttamista kiristekelmun ja kuplamuovin avulla
-ettei kävisi samoin, kun edellisessä muutossa tähän osoitteeseen.
En ole kertonutkaan, miten huonekalujani kolhittiin ja
kun tein siitä valituksen, niin ... Se onkin sitten oma juttunsa!
Äitienpäivästä lähtien kaikki on mennyt enemmän tai 
vähemmän poskelleen.

TV-seinä on nyt maalattu. Siitä piti tulla samanvärinen kuin
keittiön yläkaappien ovet, mutta ... mitä lienee maalikaupan kesätyttö 
tunaroinut, kun väri olikin "vanha roosa" ;)
No, me emme lähde tästä valittamaan, sillä seinän väri on 
niin minun kuin naapureidenkin (naisia kaikki) mielestä 
TODELLA KAUNIS :)
Nyt vain odotamme, miltä koti näyttää, 
kun saadaan huonekalut, matot ja verhotkin paikoilleen.

Mutta - mutta ... sitten se minun vesivahinkoremontti ... 
Siitähän sitä valittamista riittää varmaan loppuiäksi asti. 
Siellä on nyt mukamas "siivottu" jo kaksi kertaa. 
Edelleenkään koti ei siis ole MUUTTOVALMIS
vaikka minulle annettiin muuttolupa "vaikka juhannuksena sisään".

Onneksi hälytyskellot soivat (olenhan yli kuukauden sitä touhua 
seurannut), jotta osasin arvata, mitä on vastassa.
Kävin siellä maanantaina ja mikä sotku olikaan vastassa. 
ONNEKSI EN MUUTTANUT JUHANNUKSENA.

Soitto urakoitsijalle, joka tuli lankoja pitkin korvilleni
"minua ei sinun siivoamiset kiinnosta, minä puran kuormaa" ja
ennenkuin hän ehti sulkea puhelinta, minä annoin samalla mitalla takaisin
"kyllä varmaan alkaa kuule kiinnostaa siinä vaiheessa, kun tilaan 
sinne siivoojan". Johon hän kommentoi kiukkuisena 
"sehän on sitten sinun asia, minä palaan asiaan huomenna".
Mitään puhelua ei tullut "huomenna", vaan joskus illalla tuli viesti
"siivoja käynyt asunnossanne tänään".
MITÄ? SIIVOOJA KÄYNYT, 
-kenen avaimilla, kenen luvalla- 
minulle ei kukaan ilmoittanut, että asuntooni mennään
ja isännöitsijä oli jo "luovuttanut" asunnon minulle juhannusviikolla.
ONKO URAKOITSIJOILLA lupa mennä ihmisten asuntoihin
taloyhtiön avaimilla noin vaan, vaikka hän on ilmoittanut
isännöitsijälle kohteen VALMIIKSI? 
Siinähän on JÄLLEEN toimittu väärin. 
Herää kysymys, ketä ovesta mahtaa pamahtaa tiistaiaamuna sisään,
jos tämmönen sallitaan ...
Huoltomieskin soittaa, jos hänellä on asuntoon jotain asiaa. 
Siitä hyvä esimerkki, että nytkin asuntoihin oli jaettu tiedotteet, 
että asunnoissa tullaan käymään kaksi kertaa tulevana maanantaina
koska taloon on asennettu uudet huippuimurit ja ne pitää säätää.

Tämän viikkoa on isännöitsijän tuuraajan kanssa puitu tätä juttua
ja kun meidän oma isännöitsijä palaa lomalta,
 niin meillä on tapaaminen, jossa asiat käydään lävitse.
Kävin asunnolla torstaina katsomassa, miten se oli nyt siivottu.
Joo, siellä oli käyty pesemässä remontoidun alueen lattia 
(itse pesen paremmin, Kouvolan talouskoulun opeilla) 
ja pöytäpinnat sekä astianpesukoneen etulevy.
Makuuhuoneessa ei oltu käyty, vaikka olihan se remonttipöly sinnekin leijaillut,
kun olivat oikein ovet avanneet, vaikka lähtiessäni ne suljin.
Niin ... eikä pesuhuoneelle tehty mitään, vaikka siellä oli säilytetty
viemäriputkia ja mitä lieneet siellä touhunneet...
YLLÄTYS OLI MELKOINEN, 
löysin eilen saunan kiukaan alta "erittäin kakkasen" viemäriputken
(ovat ilmeisesti asentaneet keittiöaltaaseen täysin uuden).

Keittiön kaapeissa purua, rakennuspölyä, yms.
Keittiön kaappien ovet naarmuilla.
Kaapistojen ovien päällä hirveät pölykerrokset -edelleen.
Nyt tuli pienoinen kiire, muutto maanantai-iltana ja kaapit siinä 
kunnossa, ettei sinne astioita ja elintarvikkeita tee mieli laittaa
ja oma kunto semmonen, etten pysty käsiä ylöspäin kurottelemaan
ja siivoamaan (eilen pesin parvekkeen lattian ja nyt en pysty 
kumartumaan ja niskaan sattuu vietävästi ... -mutta kun ...
sekin homma oli pakko tehdä, sillä siellä maalataan seuraavaksi).
Minulle riittävästi rasitusta, kun pakkaan tavarat tässä asunnossa ja 
yritän tehdä tähän jonkinlaisen lähtösiivouksen. 
Isännöitsijä yrittää heti maanantaiaamuna saada jostain siivoojan, 
jotta kotimme olisi puhdas iltaan mennessä (kesälomien vuoksi ja 
näin lyhyellä varoajalla se voi olla vaikeaa).
Minun mittani tuli täyteen: ensin remontti tehdään miten sattuu, 
sitten sanotaan asunnon olevan muuttovalmis ja vielä 
viikko sen jälkeen kaikki vinksinvonksin.
Remonttifirman urakoitsijaa, eikä hänen siivousporukoitaan
en enää päästä asuntoani tuhoamaan lisää.
Me nimittäin muutamme Konstan kanssa
takaisin omaan kotiin maanantai-iltana ja PISTE.

Nyt peukut pystyyn, että löytyy siivoojat, jotka hoitavat homman 
ja koti tosiaan on muuttovalmis :D
Tällä hetkellä se "muuttovalmis" tarkoittaa, että vesivahinko on korjattu, 
paikat siivottu, mutta ... korjauksiahan siellä tultaneen tekemään 
vielä jonkin verran, kun listat ovat "miten sattuu", 
naarmutetut ovet pitäisi vaihtaa ja ...


Kommentit

kosotäti sanoi…
Ei voi kun päivitellä tuota siivoamista. Jaksamisia
Konsta on mainio, lisää maalattavaa ja saan olla omassa kodissa:)))

Suositut tekstit