"Tellun keittiössä kokeiluja" ja kaikenlaista höpinää ...

Koko tammikuu on mennyt kärsiessä kaikenmaailman kivuista. 
En ole pystynyt edes käsitöitä harrastamaan ja tämän blogin kirjoittelukin on jäänyt aika vähille -ei ole oikein ollut mitään, mistä kirjoittaa ... tai jos olisi ollutkin, niin en ole jaksanut kirjoittaa. Siitä olen pitänyt kuitenkin kiinni, että osallistun makrohaasteeseen viikottain. Onneksi nykyään ei ole erikseen sisä- ja ulkomakroviikkoja, sillä kameraa en ole jaksanut raahata mukana Konstan kanssa ulkoillessa.

Viimeinen viikko on ollut aivan kamala! Kipujen lisäksi tajunnanmenetystä, huimausta, käsien puutumista, tavarat tippuu käsistä, yms inhottavaa -"minua on keinuttanut, vaikka olen ollut kuivalla maalla". Pahinta oli kyllä se, kun yhden vuorokauden aikana en pystynyt makaamaan kuin vasemmalla kyljellä. Jos vain yritinkin mennä selälleni/kääntää kylkeä, niin "koko maailma alkoi pyörimään" ...
Syy kaikkeen löytyy whiplash-niskastani, jonka kanssa on nyt tosiaan ollut suuria ongelmia ... -Niin suuria, että lääkäri ja fysioterapeuttikin vain pyörittelivät sormiaan ja lopulta suosittelivat osastokuntoutusta -edellisestä kerrastahan on jo joitakin vuosia. Nyt sitten odottelen, miten asia etenee ... 
Ja sitten kun yritän oikein kovasti varoa niskaani, niin sittenhän tietysti sattuu ja tapahtuu ... mutta eipä niistä nyt sen enempää. 

Kaikesta huolimatta minun on kuitenkin tehtävä ruokaa tai sitten ostettava jotain valmista. Einekset eivät kuitenkaan houkuttele, ne eivät ole oikein minun juttuni (joskus pakko sortua niihinkin, mutta kun se maku ...).
Tänään päätin tehdä jotain tosi helppoa eli keittoa ... 
Eikä suinkaan yhdenkään ohjeen mukaan, vaan aineksista, mitä jääkaapista ja pakastimesta löytyy. Näin pizzaa varten pakastamastani grillibroilerin puolikkaasta tuli jotain aivan muuta - tuttu juttu, minulla ne suunnitelmat aina muuttuu! 


Ruoanlaiton ei todellakaan tarvitse olla mitään tiukkapipoisten touhua!!! Maittava ja ruokaisa keitto syntyy hyvin yksinkertaisista ja kulloinkin kotoa löytyvistä aineksista ja makua antamaan vaan erilaisia mausteita. Mitä siitä tulisi, jos ruokaa pitäisi laittaa orjallisesti ohjeiden mukaan. Tässä on tullut seurattua viime aikoina yhtä jos toista ruoanlaitto-ohjelmaa ja olenkin todennut, että jos alkaisin noudattamaan niitä ohjeita, niin yksi asia on takuuvarma: kukkaro ainakin keventyy kummasti! Mutta onhan se kivaa joskus ... 

"Broilerikaalikeittoa" tai "kaalibroilerikeittoa", ihan miten vaan ...
Puna- ja keräkaalin, pari porkkanaa sekä punasipulin kuullotin oliiviöljyssä ja haudutin jonkin aikaa pienessä määrässä vettä. Maustoin vain suolalla ja mustapippurilla.

Tässä välissä lähdin ulkoiluttamaan koiruuden. Hella vaan pois päältä ja siellähän ne kaalit pehmenivät lisää kannen alla -kylläpä meillä olikin ulkoilulenkin jälkeen kypsää kaalia.
En todellakaan olisi enää siinä vaiheessa jaksanut alkaa ruoanlaittoa aivan alusta, joten esivalmistelut kannattivat. Ja mikä parasta: ruoka valmistui nopeasti jo senkin vuoksi, että käytin grillattua, kypsää lihaa!
Hella päälle ja keitoksen joukkoon lihapalat sekä Valion kolme juustoa ruokakermaa, mutta ... hupsista heijaa -keitostahan tulikin "vaaleanpunaista"! Maku oli ihan ok, mutta se väri ... Eli mitäs nyt keksitään! Tomaattimurskaa en ole vieläkään muistanut ostaa (vaikka jo kaksi kertaa olen sitä vartavasten lähtenyt ostamaan), joten piti käyttää vanhaa tuttua juttua: KETSUPPI! Keitto sai paremman värin ja samalla makukin muuttui.


En ole koskaan oikein ollut kaalikeiton ystävä -siis sen perinteisen kaalikeiton! Tämä keittokokeiluni onnistui ja keitosta tuli oikein pehmeän makuista ...
Kaalilaatikosta ja -kääryleistä kyllä tykkään kovasti, mutta niiden valmistaminen on aika työlästä touhua! 

Kommentit

Sirpa sanoi…
Tämä keittosi kuulostaa helpolta ja maukkaalta.

Toivotaan, että saat pian tuota osastokuntoutusta, tuohon varsin hankalaan vaivaan.
Tsemppiä ja mukavia hetkiä Konstan kanssa.
Tellu sanoi…
Kiitos Sirpa. Tämä aamu on ollut taas vaikea, mutta keltainen valoilmiö taivaalla piristi kummasti mieltä ....
Nuo maustetut ruokakermat ovat ruoanlaitossa melkoinen "taika", niillä saa kivan maun helposti ruokaan kuin ruokaan.
RaijaAnnikki sanoi…
Oli ilo lukea keitto kokeilustasi.Itsekkin tykkään keitoista ja teen"mitä löytyy" systeemillä usein. Johan nuo väritkin piristävät.
Mietin myös kun usein tulee valitettu kun koskee sinne ja tänne ja käsikin on vielä rannetuessa ja selkä aamuisin jumissa ETTÄ..monella muulla on paljon hankalampaa.Sinulla on todella paljon hankalampaa kuin minulla. Nyt ryhdistäydyn ja otan tuota aurinkoa ja valoa tuoltaa taivaanreunalta.Valoa sinullekkin ja kivuttomia hetkiä♥
Tellu sanoi…
Kiitos Raija/A.
Kyllä sinullakin taitaa aika hankalaa olla. On meinaan omakohtaista kokemusta elämästä rannetuen kanssa ja toivonkin, ettei sitä kapistusta tarvitse kaivaa kaapista tällä kertaa -kaularankatuet jouduin ottamaan viime viikolla käyttöön.
Kivuttomampaa viikkoa sinullekin ♥
RaijaAnnikki sanoi…
Kiitos.Toivotaan meille molemmille parempaa tätä päivää.

Suositut tekstit