MAKROTEX, vuoden 2015 muistoja 3
Alkuvuodesta 2015 mummunkullanmuru vietti täällä aikaa useasti.
Joulua vietimme porukalla ja muitakin sukulaisia tuli tavattua jonkin verran ...
Ystiksen lapsia olin hoitamassa lähes viikon syyskuussa, koska ...
mamma piti siellä saada kisakuntoon ja kai siitä avustani oli hyötyä,
sillä seuraavana viikonloppuna hän sai kisalipun El Salvadoriin ja
kuukautta myöhemmin sijoittui kuudenneksi SM-kisoissa
-onnea vielä kerran Annika <3
Nuo rotankuvatukset löytyvät kollaasista, koska vieläkin minua puistattaa.
Muksut tiesivät minun inhoavan niitä pahuksen siimahäntiä ja eikös vaan ne
pitänyt päästää vapaaksi ja saivat minut kiljumaan ja suuttumaan oikein kunnolla :D
Jos joulu oli perhejuhla, niin uuttavuotta vietettiin sitten Ystävien kanssa.
Kärkölässäkin vietettiin yksi lämmin ja aurinkoinen päivä loppukesästä ...
Viime vuoteen mahtui myös paljon tapahtumia.
Keväällä löysin Facen kautta ryhmän, josta olen saanut monta ihanaa
uutta kaveria -ihmisiä, jotka ovat tuoneet paljon uutta sisältöä elämääni
ja jotka omalta osaltaan auttoivat minua selviämään Konstan menetyksestä ...
Meillä oli monta kivaa tapaamista kesän ja syksyn aikana :D
Monta iltaa istuttiin satamassa -milloin minkäkinlaisella kokoonpanolla.
Mölkkypelejä jopa vesisateessa, grillausta, Ace Cornerilla cruisingeissa,
bändejä kuuntelemassa, jopa juhannusta vietettiin porukalla ...
Iloa, naurua, mukavaa yhdessäoloa :D Kiitos ihanat!
Yksi syntymäpäiväristeilykin tehtiin heinäkuussa Vääksyn satamalle.
Sataman yössäkin tietysti aikaa vietettiin ja ilotulitusta ihailtiin.
Vesijärvi on kaunis: kesällä - talvellä - keväällä - syksyllä :D
Väriterapiaa ...
Tässä kollasissa on heinä - joulukuun aikana Etelä-Suomen Sanomat lehdissä
sekä ESS verkkosivuilla julkaistuja valokuviani.
Yksi retkiluistelija-kuva siitä ainakin puuttuu ...
Kyllähän se mieltä lämmittää, jos oma kuva bongataan satojen kuvien
joukosta ja julkaistaan lukijan / katsojan kuvana.
Tuo satamakuva näytettiin viime viikolla Yle Hämeen alueuutisssa.
Tämän viimeisen kuvan ruusulla toivotan onnea erityisesti kaikille kuuskutosille.
Ensimmäinen luokkakaverini peruskoulun ekalta luokalta otti jo "varaslähdön"
ja vietti pyöreitä vuosia joulukuun 2015 alussa ...
Onnellista vuotta 2016 kaikille blogin lukijoille
ja makrohaasteisiin osallistujille, jotka kuviani kurkkivat :)
Kommentit
Kuvissahan ei tietenkään ole kuin pieni murto-osa ...
T. Täysin arkista
Konsta muakin vielä muistuttaa olemassaolollaan, kun sun blogiasi katson..
Mutta elämä on...
Hyvää tätä vuotta sulle oikein paljon!