Laihajärvipäivä 2015 Artjärven maamiesseurantalolla
Eilen oli jälleen elokuun ensimmäinen lauantai eli se päivä, jolloin laihajärveläiset jälkipolvineen kokoontuvat yhteen viettämään perinteistä, joka kesäistä Laihajärvipäivää.
Syksystä 2012 lähtien olen ollut mukana Laihajärven kylätoimikunnan jäsenenä eli arvannette varmaankin, että minähän en tosiaankaan ollut tälläkään kertaa vieraana, vaan järjestelyhommissa mukana -peräti siis jo kolmatta kertaa :D
Isäni on Säkkijärven Laihajärveltä, äitini Vahvialan Tervajärveltä eli juureni ovat Karjalasta.
Tänä vuonna juhlapaikkana oli Artjärven maamiesseurantalo Vuorenmäellä (Artjärvi, Orimattila). Minulle tuttu paikka jo lapsuudesta.
Alun perin talo on rakennettu Keisarillisen Reserviläiskomppanian kasarmiksi Vuorenmäelle 1880-luvulla. Tuolloin talo on ollut nykyisen Vuorenmäen koulun paikalla. Vuonna 1924 maamiesseura ja paikallinen suojeluskunta siirsivät talon sen nykyiselle paikalle. Talo oli suojeluskuntatalona v. 1925-1944.
Talo on puolitoistakerroksinen. Pääkerroksessa on sali näyttämöineen, ravintola, keittiö, varastohuone sekä tilavat eteistilat. Yläkerrasta löytyy lisäksi viisi huonetta. Keittiö on tilava ja varusteltu nykyaikaisesti eli siellä on todella mukava järjestää juhlia ...
Talon kunnostaminen tehdään rakennuksen historiallista taustaa kunnioittaen ja Artjärven maamiesseura onkin saanut "hyvän korjauksen tunnustus"-palkinnon vuonna 2012.
Laihajärvipäivänä käydään perinteisesti laskemassa kukkavihko Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkillä. Juhlapaikka vaihtelee vuosittain, mutta nyt on ollut jo kahtena vuonna peräjälkeen Artjärvellä ...
Perinteitä kunnioittaen HAPANLOHOT ja kahvin kanssa mansikkakakkua sekä muuta makeaa herkkua. Onneksi tänä vuonna mansikka-aika on jatkunut ja meillä olikin nyt makoisia mansikoita - aamulla haettu Lahden torilta. Viime vuonnahan mansikoita ei ollut saatavilla ja siksi tuolloin tehtiin erilaisia hedelmäpäällysteisiä täytekakkuja. Minä leivoin tällä kertaa kaksi Kirkonkylän rahkapiirakkaa (iittiläinen ohje), jotka sitten keittiössä häärivät "emännät" koristelivat ... -siinä vasta onkin niin helppo ja hyvä herkku :)
Tälle vuodelle ei oltu järjestetty mitään erikoista ohjelmaa, vaan yleisön toiveesta kutsuun kirjoitin: "Haastaminen, hapanlohot, siinä aihe, ohjelma ..."
Ja siitähän porukka tuntui tykkäävän. Mieleen jäi hyvin kotimatkalla takapenkiltä kuulunut lausahdus: "Minulla ei ole olluta näin hauskaa pitkään aikaan".
Perinteitä toki kunnioitettiin tässä ohjelman kohdallakin ja ruokailun jälkeen laulettiin Laihan balladi, pidettiin hiljainen hetki poisnukkuneiden muistolle, jaettiin Laihajärvi-mitalit, muistettiin 80-vuotiasta entistä kyläpäällikköä, Karjalaisten laulu, kyläkokous, jne....
Minäkin jouduin vastaanottamaan isäni puolesta kultaisen Laihajärvi-mitalin.
* * *
KARJALAISTEN LAULU
Music & Lyrics: P.J. Hannikainen
Suloisessa Suomessamme
oisko maata armaampaa,
kuin on kaunis Karjalamme,
laulun laaja kotimaa!
:,: Lauluna sen kosket kuohuu,
järven aallot loiskuaa,
säveleitä salot huokuu,
ikihongat humajaa. :,:
Ei oo meillä rikkautta
eikä maamme viljavaa,
vaan on laulun runsautta,
kylvämättä kasvavaa;
:,: sit' ei pane Idän halla
eikä Pohjan pakkaset,
se ei sorru sortamalla,
sitä ei lyö rakehet. :,:
Konsa vaino Suomeamme
kovin kourin koittelee,
silloin kurja Karjalamme
Suomen surut soittelee.
:,: Ja kun onnen päivän koitto
Suomellen taas sarastaa,
silloin riemun suuri soitto
Karjalasta kajahtaa! :,:
Kommentit