Valokuvauskurssit alkaneet
Tällä kertaa sellaisia kuvia, joita valitsin eilen alkaneen kurssin "kotitehtävään"
VIIME KESÄN KUVAT, jonka saimme sähköpostiin jo viime viikolla.
Kotitehtävät jatkuvat totuttuun tapaan ja jännityksellä odotankin,
millaisia "ongelmia" syksyn aikana mahtaa tulla esiin ja miten vaikeita aiheita meille keksitään.
Eilen alkoi siis valokuvauksen jatkokurssi valokuvauksen perusteet hallitseville.
Kurssilla korostetaan valokuvailmaisua ja syvennetään tekniikkaopintoja.
Tekniikkaa harjoitellaan kuvaamalla, kotitehtävien avulla ja tietoiskuin.
Ekana iltana kurssille tuli 14, meitä viime kevään kurssilaisia oli 4.
Myös henkilökuvia vein opelle arvioitavaksi, mutta kuten tapani on,
niin tuttujen ja sukulaisten kuvia en ole blogissa julkaissut.
Toissapäivänä aloitin MUOTI-ja HENKILÖVALOKUVAUSKURSSIn.
Tällä kurssilla ekana iltana 18 osallistujaa eli täysi määrä kurssilaisia.
Heti alkuesittelyjen jälkeen pääsimme ulos kuvaamaan toinen toisiamme.
Saapas nähdä, mitä kivaa kurssi tuo tullessaan. Opettaja on nuori ja innostava.
Kommentit