Eräs "aamulenkki"


Lauantaiaamuna nukuttiin Konstan kanssa tosi pitkään,
kello oli jo reippaasti yli kymmenen, kun lähdettiin ns. aamulenkille.
Suunta kohti satamaa ... 
Heti ovesta ulos astuttuamme törmäsimme yhteen naapuritalon koiraan
ja siinä vierähti aikaa "jonkin aikaa" ... 


Kun saavuimme satamaan, niin yllätys oli suuri, 
siellähän ei ollut kuin muutama koju ja ihmisiä kourallinen ... 
MISSÄ KAIKKI OLIVAT?
Miksi tapahtumaa oli mainostettu niin kovasti?
Todennäköisesti Runomaraton ei kiinnosta kovin monia, 
kun Lahdessa tänä viikonloppuna niin paljon muutakin tapahtumaa.
Jos olisimme lähteneet torille, niin siellä olisi ollut hulinaa,
koska siellä on Lahden kansainväliset suurmarkkinat.




Välillä piti katsella taivaalle ja todeta, että sadetta olisi varmasti luvassa.


Sitten piti todeta, ettemme ole sokerista ja mars kohti PikkuVeskua.


Olisikohan puistossa jo enemmän ihmisiä?


Heti alkuun törmäsimme Konstan koirakaveriin nimeltä Reino.
Hetken päästä siihen tuli Reinon rotukaveri, vuorostaan tyttökoira.
Tätä tyttöä kiinnosti vain pyöräily, vaikka hetken aikaa hän ehtikin 
jutustella Konstan ja Reinon kanssa.
Tuota kuljetuskoria tutkisteltiin ja todettiin se tosi käteväksi
(ei muuten keikkunut yhtään, niin tukevasti oli asennettu).


Taas riitti Konstalle ihmeteltävää ... 




Tähän inkkarikaksikkoon ollaan törmätty joskus aikaisemminkin.


Seuraavana vuorossa Erämelonnan SM-kisojen piste.
Harmi vaan, kun melojat oliva myöhässä ... 
Vettäkin alkoi ripsumaan tässä vaiheessa.



Kun vesiurut oli ohitettu, niin vettä tuli jo ihan reippaasti.
Siispä puun alle suojaan ja kamera kohti hanhia ... 
Niitä tulikin siinä kuvattua sateen ajan.
Niistä oma postaus myöhemmin :D


Lopulta niitä melojia alkoi saapumaan ...


Myös melojista tulossa oma postauksensa.
  

Lopulta saavuttiin takaisin satamaan.


Kun olimme takaisin kotitalon nurkalla, niin naureskelin naapurille, 
että meidän pitäisi mennä "aamukahville" ... 
Hänen kaverinsa katsoi kelloaan ja nauroi 
"eihän se kello olekaan vasta kuin puoli kaksi ..."

Kommentit

Tillariina sanoi…
Ei sitä aina tarvitse olla ns. kello kaulassa! Konstalla taitaakin olla paljon koirakavereita! Minä en saa itseäni mitenkään pakottamalla viikonloppuna massatapahtumiin ja ihmisten ilmoille. Haluaa hiljaisuutta, rauhaa viikon hälinään. Töissä kun pauhaa 500-600 ihmistä toimipaikasta riippuen. Sitten jää keskiaikatapahtumat, messut, zombie-kävelyt jne. noteeramatta. Toisaalta en mä edes tykkää kuvata ihmisiä. Elikkä ei haittaa.
M Tom sanoi…
Konstalla on oikeesti hirveä määrä koirakavereita ja itsekään, kun en ole hiljaisimmasta päästä, niin sitä tulee juteltua pitkät tovit niin koirallisten kuin koirattomienkin ihmisten kanssa. '
Eilenkin tavattiin aivan tuntematon nainen, joka tuli kanssani ykskaks juttelemaan ja juteltiin sitten tosi pitkään hänenkin kanssa.

Suositut tekstit