Talkoot
Kiirettä on ollut, en ole edes blogiin ehtinyt kirjoitella.
Tämän postauksen kaikki kuvat Villikkalan nuorisoseurantalolta. |
Jälleen on se aika vuodesta, kun Laihajärven kylätoimikunta järjestää jokakesäisen Laihajärvi-päivän. Tänä vuonna palataan sinne, josta koko juttu alkoi 25 vuotta sitten eli Artjärvi, Villikkalan nuorisoseurantalo (nykyään Orimattila).
Ennen-jälkeen kuvat. |
Eilen illalla meillä oli TALKOOT eli kylätoimikunnan porukalla siivottiin talo ja laitettiin paikkoja kuntoon. Veljeni kävi poikien kanssa laittamassa pihan kuntoon ja pyörätuoliliuskakin tuli asennettua. Hapanlohkoja varten on perunat valmiina ja itseasiassa ruoanlaittajat ovat tainneet aloitella ruoan keittämisen jo tunti sitten (klo 6, kun tätä kirjoittelen). Tänään käydään ensin Artjärven kirkkomaalla laskemassa kukkaset ja sen jälkeen siirrytään nuorisoseurantalolle juhlimaan 25-juhlavuotta.
Itse olen ollut mukana SUURESSA urakassa eli kasaamassa isäni serkun kanssa 25-vuotishistoriikkia "Laihajärveläiset neljännesvuosisataa yhdessä". Valmista materiaalia noin 80 sivun verran.
Tänään selviää kyläkokouksessa, miten homma jatkuu ...
Mielenkiintoinen projekti se on ollut ja vaikka meillä molemmilla oli omat henkilökohtaiset ongelmamme kuluneen puolen vuoden aikana, jotka hidastivat melkolailla tätä projektia, niin ylpeinä olemme huokaisseet: SE ON VALMIS, se valmistui sittenkin ajoissa.
Minulla oli pieni "uskonpuute" heinäkuun alussa, kun sain 90 sivua tekstiä eteeni 7. heinäkuuta oikoluettavaksi, muokattavaksi, korjattavaksi ... Valokuvia, liitteitä, mitä kaikkea siihen sitten lisäsinkään. 23. heinäkuuta se oli jo valmis.
Nyt naureskelen, mutta jossain vaiheessa meinasin kyllä hermostuasiihen pilkkujen määrään, joita noihin 90 sivuun mahtui -ilmeisesti entisaikaan sitä pilkkua tosiaan laitettiin jokaikiseen paikkaan :D Olen kuitenkin 2000-luvun alussa tehnyt näyttökoeaineiston muokkaustyötä ja siksi homma sujui noinkin nopeasti.
Minä kirjoitan kymmensormijärjestelmällä, mutta nuo 90 sivua oli alunperin ihan oikeesti kirjoitettu YHDELLÄ sormella ... Eli kyllä se sellainen saavutus on, että oon ihan ylpee isäni serkusta!
Ei jokainen melkein 80-vuotias moiseen pysty.
Myös valokuvia on kerätty kevään aikana, minulla vaan jäi kuvien scannaus vähän puolitiehen, kun tuli se vesivahinko ...Syksyllä jatketaan valokuvien parissa ...
Nyt kuitenkin teen täytekakun valmistelut, laittaudun "juhlakuntoon", ulkoilutan koiran (joka muuten lähtee naapurin mukaan mattopyykille) ja me isän serkun kanssa lähdemme kohti Artjärveä ...
Jännityksellä odotan, miten päivä onnistuu! Ainakin olen yrittänyt tehdä omalta osaltani parhaani. Tiedottaja kun olen, niin lehdistöäkin olen kutsunut paikalle - kuudesta lehdestä heitä kutsuin ja kolme ainakin tulossa.
Kommentit