lauantai 8. elokuuta 2015

Hirsi soikoon -juhlanäyttely Sibeliustalolla


 Sibeliustalolla on ollut koko kesän 85-vuotiaan Mauno Hartmanin 
Tällä kertaa siis hieman erilainen postaus kuin yleensä.
Joissakin näyttelyissähän kuvaaminen saattaa olla kiellettyä ja siksi hyvien tapojen mukaan kysyin henkilökunnalta jälleen luvan kuvata ja kerroin myös tekeväni blogiinipostauksen :) 
On hienoa asua Sibeliustalon lähellä. Vaikka sen ohitse kävelee useita kertoja viikossa, niin jostain kumman syystä siellä tulee vierailtua kovin harvoin. Siitä on aikaa joitakin kuukausia, kun olen viimeksi käynyt jossakin konsertissa. Viime vuonna kävin useammin ... 


Näyttely on syntynyt Hartmanin, Lahden taidemuseon ja Lahden Sibeliustalon yhteistyönä ja se on saanut Suomen Kulttuurirahastolta avustusta. Näyttely liittyy myös Sibeliustalon 15-vuotisjuhlaan. 

Hartmanin taiteilijaura on kestänyt 60 vuotta. 
Näyttelyssä tuotantoa vuosilta 1963 - 2015.


Puusepänverstaassa oli uudempaa tuotantoa.
Mm. pahvipohjalle risuista ja muista luonnon materiaaleista koottuja kollaaseja.







Hartmanin suuriin hirsiveistoksiin saa koskea, mutta niille ei saa kiivetä.
Lukemattomia yksityiskohtia, liitoksia, kaiverruksia, ....


Sibeliustalon Metsähallissa on sopivat puitteet tälle näyttelylle.





Lehtikultaa ja puuta.


Koko kesä sinne menoa suunniteltiin 
mutta vasta perjantaina sinne ehdittiin eli toiseksi viimeisenä näyttelypäivänä! 

Näyttelyyn ehtii siis vielä maanantaina 10.8.2015 klo 9 - 16.
Näyttely oli ihan tutustumisen arvoinen.




Ei kommentteja: