Pihapiiri 2016 LAHTI, kuvat 1/2


Tämä kattaus näyttää siltä, että pöydässä olisi vanhoja astioita ;)

Kyseessä on kuitenkin retkeilijöiden suosimat KUPILKA eräastiat. Ne sopivat yhtä hyvin vaellusreissulle, piknikille kuin puutarhajuhliin. Kevyet ja kestävät kuljettaa. 
Suunniteltu erityisesti kuumille juomille ja ruoille. Voidaan pestä astianpesukoneessa ja käyttölämpötila on -30 C- +100 C (ei suositella mikroon).

Illalla kotona alkoi harmittelu, miksi en ostanut 2,1 dl:n "kuksaa", kun oli niin kevyt.
Olisi meinaan aika kätevä ihan noilla meidän yhden päivän luontoretkilläkin.
Tutkiskelin jälleenmyyjiä ja tuotesarjaa löytyy mm. Partioaitasta. Tämä kuva kopioitu Partioaitan sivulta.











Kommentit

Teresa S sanoi…
Ihan mahtavan näköinen kattaus. Näytti aluksi että nuo tummuneet astiat on kaivettu varaston perukoilta, mutta olikin uusia ja puhtaita. Kivan näköiset messut.
Tillariina sanoi…
No, onpas monenlaista. Mistä lie johtuu, että en saa itseäni enää messuille! Se ihmismäärä kai jotenkin vierastuttaa. Ei jaksa jotenkin. Leppoisaa sununtaita!
M Tom sanoi…
Pitkään harkitsin minäkin, lähteäkö messuille.
Lopulta totesin, että sinne kannattaa lähteä vasta puolen päivän jälkeen.
Mä en oo koskaan jaksanut niitä ihmismääriä ... Nyt oli tilaa liikkua :D
Liplatus sanoi…
Tykkään noista astioista.
Tulee nokipannu kahvit mieleen.

Kauniita kuvia!

Aiempina vuosina tuli messuilla käytyä.
En jaksa enää ihmistungoksia.

Suositut tekstit