Sunnuntaiaamun smoothie
Tänä aamuna laiskotti, ruokatorven vaivat olivat valvottaneet
puoli yötä ja niskakin jälleen niin kipeä, että ajattelin tehdä
pitkästä aikaa smoothien ... -helppoa ja yksinkertaista, senku nieleskelee,
eikä varmasti satu jokaikisellä suupalalla, kuten tässä käynyt jo
monena päivänä ... :) Yhtenä aamuna en meinannut nimittäin saada edes
riisipiirakkaa alas, kun jokainen puraisu sattui niskassa.
Se kertonee, millaisista päänsärky/niskakivuista on ollut kyse!
Myös ruokatorvi taitaa tykätä tästä ... Ei ainakaan ole kiukutellut
yhtään tämän aamupalan jälkeen.
WHIPLASH-vamma oireilee siis jälleen ...
- mä oon ihan kremppoja täynnä koko nainen,
Kaularangan vaivat voisi tietysti välttää, mutta kiitos tietokoneen
ääressä istumisen ja historiikin kirjoittamisen - näin mennään, eikä muuta voida.
Sen pahuksen historiikin, kun saisin eteenpäin, niin olisin onnellinen.
Mutta ... eihän se mihinkään etene, kun en jaksa sitä tehdä, vaan
puolet viikosta meni taas kipulääkkeillä ja vuodepotilaana.
Sitä toivon eniten, ettei se vuosien takainen kipuhelvetti kuitenkaan vaan alkaisi.
Se oli sellaista aikaa, että sitä mielelläni edes muistele
-se invalidisoi ihmisen täysin.
No joo, ehkä tämä kuuluisi sinne minun ruokablogiini, mutta enpä
nyt ala kirjoittelemaan sen tarkempia ohjeita.
Luonnonjogurttia, mysliä, banaani, appelsiini,
päärynä, persimon-hedelmä ja loraus vadelmamehua ...
ja tehosekoittimessa juomaksi :) Namskis!
Smoothiella päivä lähti käyntiin
Kommentit