Lauantain luontoretkellä / Konstakin kävi suolla


Kuvia katsoessa luulisi, ettei Konsta ole aiemmin käynyt suolla.
Ehei, Konstahan on tottunut "erämies", 
5 kk:n iästä lähtien reissannut, milloin missäkin, erilaisissa maastoissa.
Ensimmäisen pohjoisen reissunkin teki jo ollessaan 3 kk.
En muista, olemmeko mahtaneet kertoa, missä Konsta "täytti 5 kk"?
-No, sehän oli Riisitunturilla Posiolla ja samalla reissulla tuli 
seikkailtua pitkin Kuusamoa ja myös soilla.
Tämä "arkailu" johtui tällä kertaa aivan muista syistä. 
Vanha herra nimittäin astui hieman hutiin ja 
jalka jäi pitkospuun väliin ja aiheutti sen jälkeen pientä pelon tapaista.
Yllättävän hyvin Konsta jälleen selvitti luontoretken.


Luntakin löytyi ja sekös oli koiraherran mielestä kivaa
-Konstahan rakastaa lumen syömistä.

Nyt sunnuntaina Konsta on sitten levännyt ... 

Kommentit

Intianminttu sanoi…
Vaikka Konstalla jo harmaita karvoja näkyykin, nousevat jalat hienoon tahtiin luontopolulla. Kivaa kevättä teille molemmille!
M Tom sanoi…
Kiitos. Konstan kävely on jo aika hoipertelevaa, mutta hyvin äijä kulkee muiden mukana ;) Ja jos Konsta hidastelee, niin koirakaverit ovat ottaneet tavaksi jäädä odottamaan vanhaa herraa ....

Suositut tekstit