Mihin se talvi hävisi?



Lauantaina oli näin kaunista ja sunnuntaina ihmisiä uskaltautui
jo liikkumaan järven jäällä, kun se oli niin peilikirkas ja 
paksuuttakin -kuulemma- 10 cm.




Konsta ja kaverit pääsivät testaamaan jään kestävyyttä, mutta ... 
rannalla vaan, ei sen pidemmälle. 


Tätä päivää oli selvästi odotettu :)






Sitten koitti arki ja maanantai ... 
Yön aikana oli satanut vettä ja maa oli musta.


Jään päällä vesikerros.
Eikä muuten ainuttakaan pilkkijää tai luistelijaa näkynyt.






  Huomiseksi luvattu kovaa tuulta ... 
Jännityksellä odotamme, tuuleeko kovasti vai silleen sopivasti?
Vastahan meillä perjantaina oli Seija-myrsky.

En ole unohtanut lupaamaani viimeistä kynttiläpostausta.
Se on kyllä tulossa, mutta sitä varten tarvittavat muutamat kuvat on
vielä ottamatta ... Olisin kyllä saanut kynttilät jo tänään,
mutta kun terveydentila teki taas takapakkia,
niin vietin päivän sängyssä.

Liika on liikaa, mutta kun en taas millään voinut sitä uskoa,
vaan ylitin rajani ja eilinen saippuatehtailu oli sitten liikaa.
Tänään alkoi aamu sillä, että tavarat tippuivat, kädet puutuivat ja
-yllätys, yllätys-
huimaus tuli taas kuvioihin mukaan.
Kaiken lisäksi myös vasemman polven tausta alkoi jäykistymään
ja minulta pääsi jo muutama ruma sana. Eikös siinä ollut jo aivan
tarpeeksi, että oikea jalka on ollut kipeänä
-perjantaina laitettiin kineesioteippiä polveen ja kävin
apteekissa ostamassa idealsidettäkin (se pahus kun "muljahtelee").
Se oli merkki siitä, että nyt tämän mamman pitää pysähtyä.
Siinä sai jäädä joulusiivous, kuusenkoristelu yms.


Kommentit

Suositut tekstit