Harjoittelua

Eilen illalla olin taas valokuvauskurssilla. 

Kävimme läpi ensimmäisen kotitehtävän kuvia ja 

täytyy myöntää, että siellä oppi kyllä taas jotakin.

Tehtävähän oli ollut sellainen, että meidän piti kuvata mannekiiniä (ilman salamaa) kirkkaan ikkunan edessä.

Yksi kuva piti ottaa tyhmästi ilman korjausta siten, että valon mittaustapa oli kokoalan mittaus. Muut kuvat piti kuvata siten, että ne korjataan itse harkitulla menetelmällä. Valotuksen korjauksessa piti huomioida, että kasvot valottuvat oikein. 

Kun sain tuon tehtävän sähköpostiini, niin ensimmäinen ajatus oli, että MITÄH? 

Mihinkäs sitä olin oikein ryhtynytkään ...

Sitten tulikin ongelma, että mistä saan sen mannekiinin?

Konstahan oli tuolloin -jälleen kerran- mökkireissulla ja vointini ei ollut sellainen, että jaksaisin pyytää tänne vieraita.
Konsta tuli käymään parin päivän pikavisiitillä kotona. Ulkona kuitenkin satoi, oli harmaata ja kirkkaus oli kaukana -missä aurinko? Miten saisin tarpeeksi sitä kirkkautta, että saisin täydelliset puitteet ikkunan edessä kuvaamiseen? Kaiken lisäksi oli niin väsynyt, etten meinannut pysyä millään tolpillani, eikä kuvaaminen kiinnostanut. Lopulta olikin jo lauantai ja minulla oli aikaa koiran kuvaamisen noin tunnin verran ... Konsta lähti taas reissuun, kuten monta kertaa tämän syksyn aikana.

Kamera ei toiminut, ajatus ei juossut ja hermostuin lopulta koko touhuun.
Ihan niinku en olis koskaan valokuvannut ;)

Ihmettelin, mitä oli oikein tapahtumassa, sillä mieleni teki heittää koko kamera päin seinää - uskokaa vaan, että se on ihan totta! Minä, jolle valokuvaus on yksi tärkeimpiä asioita elämässä, en ymmärtänyt, mitä olin tekemässä ...
Tuossa vaiheessa en vielä tiennyt, että minulla oli jonkinlainen myrkytystila, jonka aiheuttaja oli vajaa viikko aiemmin tuplattu lääkeannos kipukynnyslääkekokeilussa. Olinhan toki sitä jo epäillyt, että joku yhteisvaikutus olisi, sillä eihän normaali ihminen nuku koko ajan. MUTTA ...uskoin tietysti lääkärin sanaa, kun tämä oli sanonut, että se vie jonkin aikaa, että elimistö tottuu ... 

Valotushaarukointi, mikä se on?

Valkotasapaino?

Valotusaika ... ja paljon muuta,

mitä meille olikaan opetettu? 

Pää ei yksinkertaisesti toiminut, minua väsytti, mutta koska olin päättänyt, niin otin Konstasta kuvat. Tuolta alhaalta löydät ne MUSTAT epämääräiset kuvat, jotka sain jopa määräajassa lähetettyä opettajallekin. Tehtävä oli suoritettu ja kuten ystävä sanoi, niin "sitä vartenhan siellä kurssilla ollaan, että siellä opitaan ja lähetä kuvat vaan eteenpäin". 

Tässä kuvasarja, jonka sain aikaan: 

Ja lopuksi kuva salamalla (sehän tehtävässä oli kielletty, mutta toki piti kokeilla, tulisiko siitä jotain naputusta, jos toimisin toisin).

Kuvasta näkee, mikä vaikutus salamalla on koirakuvauksessa.

Oikean värinen mamman kultapoika Konsta. 

Omasta mielestäni koko harjoitus meni täysin poskelleen. Onneksi saamani palaute ei kuitenkaan ollut aivan täysin tyrmäävä. Olinhan kuitenkin yrittänyt, olin kokeillut eri tapoja korjata kuvia, mutta olin kuitenkin jättänyt harjoituksen tavallaan kesken ... 

Lopputulos:
Tehtävä tuli suoritettua, ei mennyt täysin nappiin, mutta ...
olihan se lopulta aika hyvä suoritus,
kun otetaan huomioon, etten pystynyt viikkoon hoitamaan koiraa,
ajantaju kadoksissa ja pää kuin Haminan kaupunki.

* * *

Onni on omistaa koirakaveri, jonka kanssa Konsta viihtyy ja
ystävä, joka huolehtii koirastani, kun itse en ole tätä jaksanut hoitaa.
KIITOS, että olette olemassa <3