sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa ...


Tällaista hyvää leivoin ja tarjosin vierailleni.
Nyt oli monta syytä kahvitella: 
* syntymäpäivät,
* uusi koti, joka on viimeinkin "minun näköinen" 
(osa vieraista ei ollut vielä käynyt tässä asunnossa,
vaikka olemme asuneet täällä jo 9 kk) ja 
*pääsiäinen

Tällä kertaa vieraille ei ollut tarjolla kaupan valmispullaa ...  
Siitä onkin aikaa, kun olen viimeksi leiponut itse.



Mansikkarahka-vaniljakreemi täytekakkua
Eli onnistuinpas huijaamaan yhtä vierastani ja
sain hänet syömään rahkaa... 


Mummon jauhlihariisipiirakkaa
Ohje on vanha ja paljon käytetty.



Valkosuklaa-mangojuustokakkua oli tarjolla kahden kakun verran lauantaina


Valkosuklaa-ananasjuustokakkua tein sunnuntaille,
kun sain kummitädin miehensä kanssa viimeinkin kylään. 

Ihmetystä herätti, miten saan "puolisukua" mahtumaan tähän pieneen asuntoon, 
mutta hyvin kaikki meni ja vaikka meitä oli täällä parhaillaan 13 yhtäaikaa,
niin hyvin mahduttiin. Hyvin olisi mahduttu kaikki 15, 
jos kaikki vaan olisivat päässeet yhtä aikaa.

Mulle tämä leipomis-siivoamisruljanssi oli taas melkoinen voimien koettelemus ... 
joten saas nähdä, milloin leivotaan seuraavan kerran :)

Kiva viikonloppu on kuitenkin takana.
Kiitos Petteri ja Tiia, että tulitte lähes yllättäen jo perjantaina yökylään, 
sillä muuten en olisi selvinnyt lauantaiaamun valmisteluista ja nyt
Konsta sai kunnolla ulkoilua. 
Kiitos mummonkullalle Santerille pikkujekuista ja Sannalle sekä Jesselle avusta :)
Jos joskus pitää järjestää ne kymppipäivät, 
niin se onkin sitten teidän nuorempien tehtävä ... hmmm.

* * *

Omalle jälkikasvulle tein lauantaina myös perinteisestä
pääsiäisruokaamme eli lammasta.
Tällä kertaa kokeilin ekan kerran lammaspataa uunissa.
Sen kanssa oli bataattivuokaa, tomaatteja ja maustekurkkua.
Jälkiruoaksi maistui valkosuklaa-pasha.

2,6 kg lampaan paistia
700 g karjalanpaistilihaa
1/2 l punaviiniä
500 g porkkanoita
2 punasipulia
2 valkosipulia
suolaa
mustapippuria
basilikaa 

perjantai 29. maaliskuuta 2013

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Tiput saivat valot


Jouluna tässä lyhdyssä tais olla nalleherra
-pääsiäiseksi sinne majoittui 4 tipusta :)





Kuva-arvoitus

Harakan sivuilla oli kuva-arvoitus,
jonka menin sitten arvaamaan oikein :)
Palkinnoksi sain keksiä uuden kuva-arvoituksen ....

Arvatkaapas nyt, mitä tässä kuvassa on ?


Konstan synttärit 10-v


Tämän lelun Konsta valitsi,
kun käytiin Petterin ja Tiian kanssa porukalla 
synttärilahjaostoksilla eilen iltapäivällä
Mustissa ja Mirrissä.



Konsta aloitti synttäreidensä juhlimisen siis jo eilen,
vaikka varsinainen syntymäpäivä onkin tänään.
Pojat tahtoivat jäätelöä...


Tänään Konsta tarjosi koirakavereille koirankeksejä jäällä.
Taustalla Konstan kaveri Laku, 
joka juhlii omaa kymppiä kuukauden päästä ...



Paljon onnea äiskän omalle kullanmurulle <3


perjantai 22. maaliskuuta 2013

Pääsiäiskoristelua


Ihastuin näiden tulppaanien väriin eilisellä kauppareissulla ja 
pakkohan mun oli saada vähän piristystä kotiin.









Tilda-pupu kukkaruukussa




Se on taas SE viikonloppu!
Mutta ei se mitään ... mä olen nyt varautunut,
josko taloyhtiön pikkunoidat lentävät tänne...

"Virvon, varvon,
tuoreeks, terveeks,
tulevaks vuodeks.
Vitsa sulle, palkka mulle!"


keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

MakroTex viikko 96

Viikon aiheena 
POHJA




Alakuvissa Mariskoolin pohjia kahta sinistä sävyä
(klikkaamalla saat kuvat isommiksi)



Teema-extran kuvani löydät aamun ekasta postauksesta
kun käytiin lenkin päätteeksi kuvaamassa satamassa 
"laivojen pohjia" ... 

Muiden makroilijoiden pohjia löydät täältä 






Tuulinen pakkaspäivä


Lähdettiin Konstan kanssa aamulenkille puoli yhdeksän jälkeen, 
mutta kuinka ollakaan:
yhtään koirakaveria ei näkynyt ja Konstalle jo tuli hätä, 
että pitääkö sitä nyt yksin tallustella järven jäällä.
Onneksi Sulo pelasti päivän ja pojat pääsivät touhuamaan 
pienten koirapoikien leikkejä.
Jonkin ajan kuluttua saapui myös Laku ja sitten vauhti muuttui.
Tulihan se Lennikin lopulta ulos, kun me oltiin jo lähdössä kotiin.
Konsta päätti, ettei kotiin lähdetä ja hän haluaa kävellä 
vielä Lennin ja Lakun kanssa ... 
Annoin periksi, mutta hetken päästä siirryimme sivuun "jääradalta"
katsomaan laivoja satamaan ... ja isommat koirat jatkoivat matkaa jäällä.
-Näin sitä Konstaa aina välillä huijataan ... 


Tuulennopeus oli puuskissa huomattavasti enemmän 
kuin mitä tuo mittari näyttää.



Saa nähdä, kauanko nämä kauniit pakkaspäivät jatkuvat.
Tuuli vaan on pikkaisen haittana ... 





tiistai 19. maaliskuuta 2013

Sisustushaaste ensimmäinen postaus

Sain Anulta kivan sisustushaasteen.

Nyt kun sohva viimeinkin saapui,
niin ajattelin ottaa itseäni niskasta kiinni ja kuvata vaihteeksi kotia.

Sisustushaasteen ensimmäinen laatikko ja postaus =
tekstiilit, somistus, sohva, valaisin ja sohvapöytä.


Ekasta kuvasta löytyy kaikki muut, paitsi somistus
(ellei nyt kauko-ohjainta lasketa kuuluvaksi somistukseen ;) ).
Tekstiilit: Finlaysonin ruskea Kino-koristetyyny, 
nutrianväriset pellavaverhot.
Ikean Årstid-lattiavalaisin.


Sarita-kattovalaisin



 Tässä se viimeinkin on: uusi Feel-vuodesohvamme (Neiser, Askosta).
Nojatuoli ja rahi ovat Askon Honey-mallistoa.
Vanhasta -minulle aivan liian isosta- sohvapöydästä luovuin
jo syksyllä ja vieläkään en ole löytänyt sopivan kokoista.
Nyt sohvapöytänä toimii pikkuruinen tarjoilupöytä,
joka on sisustukseen aivan väärän värinen. Se on kuitenkin
näppäränkokoinen läppärille ... ja olenkin miettinyt,
pitäisikö se maalata / maalauttaa valkoiseksi tai tummanruskeaksi.
Tarvitsenko loppujen lopuksi isompaa pöytää?


Äidin ompelema pellavapöytäliina, jossa hänen itse nypläämä pitsi.


Mariskooli, Kastehelmi ja ihana esikko.


Alla olevasta laatikosta löydät,
mitä kaikkea sisustushaaste pitää sisällään.


Haasteen säännöt:

1) Neljä eri laatikkoa, neljä eri postausta.
Järjestyksellä ei ole väliä.

2) Postauksessa tulisi olla kaikki laatikon sanat käytettynä, joko kuvina tai tekstissä.

3) Kuvaa saa lainata ja linkitys IMAGE:n blogiin alkuperäisenä haastajana olisi hyvä olla.

* * *

Haastan mukaan seuraavat:

Romulyyli

Tylsän Mörököllin blogi

Tyrniä ja tyrskyjä

Intsun blogi