Fellmaninpuistossa kuvattua



Fellmanin puisto on rakennettu 1950-luvulla Lahden kartanon pelloille. 


Jussi Mäntysen veistos
 "Ylös kirkkauteen" v. 1961.


Teos esittää kolmea lentoonlähtevää joutsenta. 
Se on toinen valos Mäntysen v. 1958 Turkuun tekemästä veistoksesta.


Erkki Kannaston pronssista ja punagraniitista tehty
Punavanki- muistomerkki, pystytetty v. 1978, 
jolloin tuli kuluneeksi 60v kansallissodan päättymisestä.


Teos on pystytetty toukokuussa 1918 Fellmanin pellolle
vangiksi joutuneiden Suomen kansanvaltuuskunnan
sotilaiden ja siviilien muistoksi. 
Punavakileiriä on kutsuttu veripelloksi, jonne koottiin 
punaisten joukkojen antautuessa huhti-toukokuussa 1918 
yli 20000 vankia. Joukossa oli pakomatkalle itään lähteneitä
siviilejä, tuhansia naisia sekä lapsia. 
Osa vangituista joutui viettämään monta vuorokautta paljaan taivaan alla, 
ennen kuin heitä alettiin siirtämään Hennalaan kasarmialueelle. 
Kaikki eivät selvinneet hengissä. 
Taideteos kuvaa punavankien vapautumista leiristä.


Fellmanin puistossa oli keväällä 2013
"Fellmanin pelto - 22-tuhannen ihmisen elävä muistomerkki" -
niminen performanssiteos. 
Minun piti mennä myös paikalle, mutta olin tuolloin
niin kipeä, etten päässyt sinne.




Täytyy kyllä sanoa, että näitä jalkoja ja käsiä
katsellessa mielessä risteili monenlaisia ajatuksia. 


Heräsi kysymys, miksi teoksessa on vain yksi nainen?




Kukat kukoistivat todella kauniisti ruukuissa, 
satamasta kesäkukat oli jo poistettu. 


Punalehtinen koivu.


Konstaa kiinnostaa saksanpaimenkoira, 
mutta Laku sentään jaksaa keskittyä poseeraushommiin.



Tällainen muistolaattakin löytyi punalehtisen koivun alta.
"Norjalainen perinnehiihtoklubi Saltnes turn og beksöm
leiriytyi tällä paikalla Lahti 2001 MM-hiihtojen aikana".



Puisto on hyvin hoidettu ja siellä kasvaa mm. erilaisia poppeleita,
jalopähkinöitä, harvinaista katsuraa,  mäntyjä ja pihtoja.
Puiston puut ovat todella suurikokoisia ja erilaisia kasvilajejakin 
löytyy noin kuusikymmentä.







Kommentit

kosotäti sanoi…
Koskettava tuo punaisten muistomerkki.

Suositut tekstit