Vaarojen läpi isoiksi linnuiksi


Aikuisen kyhmyjoutsenen tyylinäyte ravinnon hankkimisesta.

16.6.2015 ESS:n lukijan kuvana oli lintuperheen ensimmäinen uiskentelukuva 
ja sen jälkeen lintuperheen kuvia on esiintynytkin kaikilla Lahti-palstoilla, 
joissa ihmiset valokuvia julkaisevat
-joo, siihen lystiin olen tietysti osallistunut minäkin :D 


Syyskuu on lopuillaan ja voimme olla iloisia, sillä kaikki
viisi kyhmyjoutsenparin poikasta ovat selvinneet kesän vaaroista.


16.7.2015 ESS uutisoi "Pikku-Veskun joutsenperheen pienokaiselle kävi
köpelösti". Poikanen oli sotkeutunut siimaan suustaan.





6.8.2015 puolestaan uutisoitiin, että yksi poikasista oli haukannut jälleen 
jotakin, mikä ei nyt olisi ollut kovin terveellistä. 
Taas siimaa, mutta sen pätkän päässä lisäksi viehe ...
Jälleen pelastuslaitos pelasti pienokaisen :)
Lahden pelastuslaitoksen miehillä on siis riittänyt kovasti töitä 
tämän perheen pelastushommissa. Iso kiitos :D


Ihmiset säikähtivät, kun linnun suusta roikkui jotakin ...
"Ei kai tuolla joutsenella vaan ole TAAS suussa siimaa?".
Vieressäni olleet miehet eivät paljaalla silmällä nähneet,
että kyseessä oli vain järven kasvillisuutta ...


Nyt vaan odotellaan sitä hetkeä, että poikaset lähtevät lentoon
ja perhe pääsee muuttomatkalle. 
Se hetki ei kuitenkaan ole ihan vielä ... 
Kyllä tämä joutsenperhe on tuonut paljon iloa kaupunkilaisten elämään.
Paljon on erilaisia muistoja ja monta kertomustakin kuulin ihmisiltä, 
joiden kanssa rannalla juteltiin sunnuntaina.


14.7.2015 ESS julkaisi katsojien kuvia. Siellä oli myös minunkin kuvani, 
jonka olin ottanut edellisenä iltana, jolloin olimme olleet Onnin ja Ilon kanssa
rannalla ... -Konsta oli lähtenyt koirien taivaaseen tuolloin iltapäivällä. 
Silloin joutsenperhe valui aallonmurtajalta luoksemme.
Ne viivähtivät luonamme jonkin aikaa ja jonkin ajan kuluttua uivat kauniisti
kohti satama-allasta. Sen ja muiden lehden lukijoiden kuvat löydät TÄÄLTÄ.

Kommentit

Suositut tekstit