Verla -maailmanperintökohde Suomessa



Nyt on kaikki Verlan keskiaikatapahtuman kuvat käyty läpi ja 
viimeisen postauksen aika siihen tapahtumaan liittyen :) 
Paikkana VERLA on aivan IHANA tapahtumille ... 
-mutta senhän olen jo tainnut mainita aiemminkin! 
Toivottavasti tuo ihanuus välittyy näiden kuvien myötä myös teille blogin seuraajille :D


Mikä sitten on VERLA?
Pieni ruukkikylä Pohjois-Kymenlaaksossa, 
entisen Jaalan kunnan alueella ja noin 30 kilometriä Kouvolan keskustasta. 
Insinööri Hugo Neuman perusti Verlan puuhiomon v. 1872. Puusta rakennettu tehdas kuitenkin paloi jo neljän vuoden kuluttua, mutta toimintaa jatkettiin.
Uusi puuhiomo ja pahvitehdas tehtiin ensin kokonaan puusta, mutta vuoden 1892 pahvikuivaamopalon jälkeen tilalle rakennettiin nykyinen nelikerroksinen kuivaamorakennus. 
Tuo rakennus on viipurilaisen arkkitehti Carl Eduard Dippellin suunnittelema. 
Vuonna 1895 myös puuhiomo ja pahvitehdas muurattiin punatiilestä.
Verlan tehdas on nykyään puunjalostusteollisuuden tehdasmuseo ja se on hyväksytty UNESCOn maailmanperintökohdeluetteloon vuonna 1996.

Vuonna 1922 tehdas siirtyi Kymin Osakeyhtiölle ja kesällä 1964 sen toiminta lakkasi.
Vuonna 1972  -sata vuotta tehtaan käynnistymisen jälkeen- Verla avattiin museona.

Jos kiinnostuit Verlasta, niin klikkaa TÄSTÄ.











Verla


HUI kauhistus ... 
tuo ikkuna on naulattu umpeen, koska siellä liikkuu kuulemma kummitus ;)






Kaunis olisi talo asua :) 
Mutta: ei kiitos, jos kummitus siellä majailee :D :D 






Punainen tupa ja perunamaa ... 
Sitä perunamaata en nähnyt, mutta joitakin kukkia siellä kyllä kasvoi pihalla.



Näissä maisemissa olisi viihtynyt pidempäänkin, mutta kotiin oli lähdettävä, 
sillä kavereilla oli koirat kotona (minulla hoitokoira matkassa) ja 
ulkoiluttamisaika läheni kovaa vauhtia ... 


Miten ensi kesänä -menemmekö jälleen keskiaikatapahtumiin- niin ... 
Sen tiedämme vuoden päästä :)

Kommentit

Kiitos hienoista kuvista. Hyvin välittyi, sai oikein mahtavan kosketuksen vanhaan ja ehkä vähän uuteen aikaan.
Mä en kummituksia pelkää, voisin asua talossa, mutta en jaksaisi siivota sitä :)

Suositut tekstit