MAKROTEX-haaste, PARASTA KESÄSSÄ


Viikon aiheena PARASTA KESÄSSÄ :)


Koiraystäväni eli "Onni mun miehen" 
mielestä parasta kesässä on TIETYSTI uiminen :)

Minulle tärkeämpää on aurinkoinen ja kirkas kesäsää eli hyvät kuvausolosuhteet :)
Kesän parhaisiin asioihin voin lisätä myös monta ihanaa, uutta ihmistä, joihin olen tutustunut
-suurin osa valokuvausharrastajia, kuinkas ollakaan :D

Sunnuntaina satoi vettä aika rajustikin puolilta päivin ja olin aivan varma, 
että Facessa klo 15 suunniteltu valokuvausreissu tulisi peruuntumaan. 
Sää kuitenkin kirkastui ja päätin lähteä katsomaan Pikkuveskulle, 
olisiko muu porukka saapunut vaiko "tehty sokerista" ...
POKEMON GO-jahtaajia oli liiaksi asti, eikä yhtään kameraa :(
Olin siellä jonkin aikaa yksikseni ja lopulta päätin laittaa faceen kyselyä ...
Aurinko nimittäin paistoi ja sää lämpeni hetkessä -tulisi kiva kuvaussää! 
Yksi kuvaaja tuli paikalle jonkin verran myöhässä, ei muita. TYLSÄÄ ... 
Kahdestaanko saisimme kuvata???
Istuttiin kesäteatterin katsomossa ja odoteltiin, ja odoteltiin, kunnes alettiin toimia.
Mehän hommaisimme porukkaa paikalle! 
Toinen laittoi viestiä, minä päätin soitella ... -lisäksi joukkoomme saatiin yksi 
päiväkävelyllä ollut valokuvausharrastelija ;) Nyt meitä olikin kahden sijasta viisi!
Ihan kiva iltapäivähän siitä lopulta taas tuli ja siinä tutustui taas muutamaan 
uuteen kuvaajaan, jotka näitä rantoja ja maisemia kuvailee :) 



Jälleen "piti" kuvata neitoperhosta, kun ei muita perhosia ollut :)
Oikeastaan voisi todeta, että SAIN kuvata ... On niin kauniita keltaista vasten.


Päivän parasta kuvattavaa oli ehdottomasti tämä silkkiuikun poikanen.
Missä mahtoi olla muut uikut?
Myös telkän poikanen sukelteli yksikseen.



Lisätäänpä lopuksi aiemmin kesällä otettuja parhaita hetkiä / asioita:


Jokainen auringonlasku on erilainen -kahta samanlaista ei ole :)



Vesiurkuesityksiä, lintuja, kukkia, koiria, ystäviä ... :) 





Tietysti kesä on parasta aikaa tapahtumille ja juhlille .. 
Ensi viikonloppuna Verlaan -saas nähdä, paljonko sieltä tulee kuvia, 
kun viime viikon Hollolan keskiaikatapahtumasta meinaa tämä blogi aivan täyttyä.


Mitä mahtavat olla muiden kesän parhaat hetket / asiat???

Kurkkaapa TÄSTÄ :D

Mukavaa alkanutta elokuuta kaikille.

Kommentit

Upeita kuvia ja ihanaa kesän tunnelmaa.
Kuvauksellista elokuuta sinulle!
Tapsu sanoi…
Kesän parhaita hetkiä olet kuvannut yltäkylläisesti, monta otosta olit laittanut :) Mukavaa loppukesää sinne, meiän koirat ei jostain syystä mielellään uimaan mene, nuorimmainen kyllä kahlailee :)
riitta k sanoi…
Hienot kollaasit. Sullakin on näköjään runsaudenpulaa ja valinnanvaikeutta :) Kolme kanadanhanhea vähän tummassa kuvassa on kuin joku vanha maalaus, upea!
Tuula's life sanoi…
Hurmaava kesäpaletti!
Kesään mahtuu paljon. Onni-koirasta alkaen keskiaikaistapahtumaan.
Kesämieli on avoin kaikelle!
Kesä jatkuu... Kaunista elokuuta!
Aurinkokujalla sanoi…
Upeita kuvia kaikki omalla tavallaan.
Osaaallistu Riviera Maison pyyhe arvontaan mun blogissa.
SusuPetal sanoi…
Paljon kesän kohokohtia kuvissasi!

Karvaturrit ja uiminen ovat mieleeni :D

Unknown sanoi…
Upeat kuvakoosteet. Ihanan monipuolinen kesäsi. Kesässä parasta on juuri se, että kaikkea mukavaa on mahdollista tehdä. Kun on lämmintä ja pitkät valoisat päivät.

Tulin blogiisi Pieni Lintu blogin Makrotex haasteen kautta. Mukava uusi tuttavuus blogisi minulle. Liityin seuraajaksi.
Tulen toistekin :)

Aurinkoista elokuuta!
pappilanmummo sanoi…
Upeita kuvia tutuista paikoista
Pieni Lintu sanoi…
Ihania luontokuvia!!!
Harakka sanoi…
Ihania kesäkuvia!
Linnuista eritoten tykkäsin, ihania kuvia olet niistä onnistunut saamaankin!
Hyvää elokuuta sulle sinne!
Vautsi. Todella upeita otoksia.
Rita A sanoi…
Silmää hivelevän upeaa.
Koiran uintikuvat ovat kyllä kaikkein parhaat :)
Saron blogi sanoi…
Todella kauniita kuvia! Etenkin nuo joutsenet, wau!
Tuta sanoi…
Ihania kuvia kesästä, tätähän se kesä on :)
Tuta sanoi…
Huikean kauniita kuvia kesästä, tätähän se juuri on:)
Noksu sanoi…
Ihania kesäkuvia. Varmasti niitä parhaita kesän hetkiä.

Suositut tekstit