sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Kevättalven tunnelmia Lahdesta


Kuvat ovat lauantain iltapäivälenkiltä. Tänään on ollut pakko 
TAAS 
pysyä sisällä, vaikka ulos on tehnyt mieli koko päivän, 
Eilen aurinko paistoi kauniisti koko päivän, tänään vain puolet päivästä.
Ilmeisesti se sitten pyryttää ensi yönä ... 


Perjantai-iltana käytiin naapurin kanssa iltakävelyllä Pikkuveskulla ja eilen taas oli niin kaunista, että otin pitkän tauon jälkeen järkkärin mukaani, kun en saanut ketään kaverikseni lenkille.
No joo ... nyt jälkeenpäin kysyn: KANNATTIKO?
En tiedä -enkä tiedä oikein, että haluanko edes tietää- mikä taas sai aikaan tämän kamalan paineentunteen oikealla puolella päätä :(

Tänään sentään olen jaksanut istua suurimman osan päivästä, mutta tässä on viime viikkojen aikoina ollut niin monta sellaista päivää, että olen vain maannut sohvalla ja aina oikealle kyljelleni mentyä 
taju sitten katoaakin ja herään usean tunnin "unien" jälkeen.

Niin, miten se naapuri tähän sitten liittyi? 
Hän oli niin iloinen, kun jaksoin kävellä ja liikuin niin "vaivattoman" näköisesti ja pysyin hänen "ikiliikkujan" vauhdissa. 
Ihmeteltiin tuota ihmeellistä virtapiikkiäni :D Johtuisiko se tosiaan siitä, että olen kokeilut MSM-jauhetta? Nyt maanantai-iltana tulee kaksi viikkoa, kun aloitin kokeilun, enkä ole kovin paljon alkuannosta nostanut edes vielä.
Se virtapiikki sitten hävisi eilisen valokuvausreissuni jälkeen ja  kun menin käymään kaupassa, niin oikea käsi tuntui aivan oudolta, jonkin aikaa jopa voimaton. Kun sitten raahasin ostokset kotiin, niin sen jälkeen tää sitten taas alkoi ja kivastihan sitä on taas kestänyt koko sunnuntaipäivän.

Niin moni on minulle sanonut, että pitäisi varata aika lääkärille, mutta kun ... se tuntuu niin turhauttavalta, sillä mun päätäni sekä kaularankaani on tutkittu yli 15 vuotta jo, eikä sieltä ole mitään syytä tälle vaivalle löytynyt -jo pelkästään pään magneettikuvaus on tehty kolme (3) kertaa ja mitään ihmeempiä muutoksia ei ole löytynyt, mistä löytyisi selitys.
En ole siis käynyt pelkästään arvauskeskuksen lääkäreillä, vaan alan ammattilaiset Ortonia myöten ovat olleet asialla.

Eihän tässä kuitenkaan muu auta, jos tämä näin jatkuu pidemmän aikaa kuin varata aika lääkärille ja toivoa, että pääsisin PHKS:n neurologille. Onhan siitä kuitenkin jo niin pitkästi aikaa, kun kuvauksia on viimeksi tehty ... 


On se niin väärin, että kun yksi paikka kropasta tuntuu paremmalta, niin vaiva siirtyy toisaalle ... 
Viimeksihän taisin kirjoittaa alaselästä ja oikeasta jalasta. 
Sitähän se on ollut syyskuusta 2001 lähtien: oikea puoli kropasta, kaularangasta isovarpaaseen. Tosin onhan tässä ollut taukojakin -ONNEKSI!


Nyt kun ei olis oikeesti aikaa pohtia jotain kipujuttuja, sillä isän ja mun 130-vuotisjuhlat lähestyy uhkaavaa vauhtia ja niitäkin pitäisi alkaa valmistelemaan ... Vajaa kaksi viikkoa menee nopeasti.


Toivotaan, että aamulla olisi parempi olo, sillä klo 8.30 minun pitäisi olla tuolla Salpauksessa ... Sekin liittyy päähän! Jänskättää ... mihin tällä kertaa olen itseni pistänyt :D 


Ihmettelen, että vain yksi harrastelija oli ylhäällä. Edellisellä kerrallahan niitä näin kokonaista kolme.



Pientä ruuhkaa oli Vesijärvellä.



Myös satamassa oli väkeä ja niin paljon, että Sibeliustalon viereinen parkkipaikka oli niin täynnä, että ihmiset joutuivat oikein jonottamaan ja väärin pysäköityjä autojakin näytti olevan. Ai niin ja joku uskalias prätkäilijäkin näkyi :) 



Sibeliustalohan se siinä -jälleen :D


1 kommentti:

Matkatar kirjoitti...

Kiva nähdä kotikaupungin kuvia! Näkyy lunta olevan vielä aika paljon...