maanantai 7. syyskuuta 2015

Parvekkeella "pörräsi" - keittiöstä kuului IIIIK :)


Keittiöstä kuului "HU-IIIIII",.. "IIIK" tai jotain muuta kiljuntaa,
kun raotin parvekkeen ovea, kurkkasin sisälle ja 
kerroin tästä kivasta vieraasta parvekkeella :D
Jatkoin kuvaamista, koska mitään pelättäväähän moisessa ei ollut.
Ei ainakaan minun mielestäni.
Latasin kuvat koneelle ja tällä kertaa kuului vierestäni 
sohvalta "huiii" ... vaikka näytin vain näitä valokuvia.
Kun kuulin, että hämähäkinverkotkin saavat aikaan "pelkoa",
niin en voinut muuta kuin ihmetellä ja ihmettelen edelleen.
Miten saada moinen hyönteiskammo hallintaan?
Siinäpä siis taas yksi pohdinnan ja postauksen aihe ... 
Tosin onhan ötököistä tullut kirjoitettua joskus aiemminkin,
mm. silloin, kun olin hoitamassa ystävän lapsia ja he kiljuivat 
jokaikisen muurahaisen ja kärpäsen nähtyään.

Kukkasilla muuten mennään tämä postaus... 
"ötökkä"kuvia ei tullut muita ;)



Pikkulasten kohdalla olen kokeillut sitä, että yhdessä mennään luontoon 
ihmettelemään niitä "kamalia" ötököitä ja otetaan valokuvia, 
joita sitten voi katsella tietokoneelta. 
Eikös sen pitäisi toimia aikuisilla yhtälailla? 

Toinen hyvä keino on tietysti luonto-ohjelmien katselu
-ei ne ötökät sieltä ruudun läpi olohuoneeseen kömmi
(uniin tietty voivat tulla ... ).

Myönnän, että en minäkään niitä hämähäkkejä nuorempana rakastanut,
mutta en minä kyllä koskaan kiljunut niitä kohdattuani 
(en ainakaan tunnusta). 
Sen tunnustan, että muutamalla kesämökkireissulla olen kiljunut,
ja vieläpä niin kovaa, että taisi kuulua naapuriin asti :D :D 
Mutta sekin lähinnä kiukkuista raivoamista isoja muurahaisia kohtaan,
jotka ovat todellakin ällöttäviä, kun niitä on paljon ja keittiössä.
Käsittääkseni ne olivat hevosmuurahaisia ja niitä oli todella PALJON.

Muistan liiankin hyvin ne jättiläisen kokoiset muurahaiset 
vanhan hirsimökin katossa eräänä juhannusaattona kaupasta saavuttuamme,
kun suunnitelmat aurinkoisesta iltapäivästä muuttuivat 
siivoushommiin ja silleen...
Ulkona hellepäivä ja minun piti hikoilla sisällä kuumassa keittiössä.
Vasta tuolloin minulle selvisi, miksi siellä keittiössä oli useita
purkkeja muurahaistentorjunta-aineita ... 
Siinä sitten myrkyttelin, tuuletin ja siivosin, muut viettivä päivää ulkona
(aurinko paistoi suoraan keittiöön, muutenhan hirsimökissä oli viileää)!
Niistä ötököistä en nauttinut kyllä pätkääkään :D

Samaisella mökillä jouduin myös maa-amppareiden kohteeksi.
Mahtoiko olla peräti samana vuonna, sitä en muista, mutta
se oli kuitenkin syyskuun puoliväliä ja olin keräämässä puolukoita pihalta ... 
kun ampparit hyökkäsivät ja se muuten sitten sattui aika kipeesti käteen.
SELVISIN MUUTEN SIITÄKIN ihan HENGISSÄ :)
Silloinkaan ei itku tai huuto auttanut, vaan toiminta, 
sillä olin muksujen kanssa kolmestaan "keskellä ei mitään"
Pohjois-Karjalassa ja ainoassakaan rannan mökissä ei ollut ketään
- apua sinne saisi vain puhelimella, jos saisin allergisen kohtauksen tms,
Vaihtoehtoja ei tuolloinkaan ollut montaa, joten soitin isälle, jotta 
hän hälyttäisi apua, mikäli lapset hänelle soittaisivat ...
Suurin ongelma oli, että isä olisi 500 km:n päässä ja 
lapset olivat sen ikäisiä, etteivät olisi ambulanssia sinne osanneet neuvoa
(isällä oli puhelinnumeroita ihmisille, jotka reitin osaisivat ... ).
Kyypakkauksen ja hydrocortison-voiteen avulla siitä selvittiin ... 
Onneksi pistivät käteen, eikä pään alueelle.
Maapesiä opin ainakin varomaan, jos ei tuosta reissusta muuta oppinut!
Tosin, olen löytänyt viimeksi viime kesänä itseni maapesän 
suuaukon vierestä kameran kanssa tähtäilemässä.
Että silleen, lieneekö muistissani jotain vikaa ... ?
Vai tuoko kamera jotain rohkeutta lisää?

Luulisi, että tuon ampparikokemuksen jälkeen olisi jäänyt 
jonkinlainen kammo niitä otuksia kohtaan, mutta mitäpä vielä!
Ei, vaikka pari päivää olin kipeänä!
Kovasti vaan toivon, ettei koskaan tarvisi ottaa kyypakettia, 
sillä ne vatsakivut ja seuraavan yön muistan kyllä ikäni.


Noista ajoista on kulunut vuosia. 
En pelkää ötököitä, enemmän niiden sietää minua pelätä! 
Myönnän kyllä, että en kuitenkaan yhdenkään ötökän kanssa
saman katon alla mielellään eläisi ... 
Sehän tuli selväksi jo tuolla ylempää.
Ei niiden kanssa kiljuminen kuitenkaan auta, 
vaan sitä vaan pitää olla rauhallinen liikkeissään,
mikäli esim. ampiaiset, mehiläiset, yms ötökät ympärillä pyörii ja lentelee.
Jos kyse on sisälle tunkeutuneista ötököistä, niin niistä vaan 
pitää päästä eroon tavalla tai toisella.

Tutustumalla ötököiden maailman makrokuvauksen muodossa voisi 
olla joillekin apua ... tiedä sitten.
Makroilun maailmassa on pakko mennä mahdollisimman lähelle kohdetta
-ei siinä silloin parane pelätä pikkuotuksia.

Kyllä vain, minulla tomaatit päättivät viimeinkin aloittaa kukintansa :D
Eihän sitä satoa ole tiedossa, mutta antaa noiden nyt rauhassa kukkia ... 

Viikonlopun aikana kävi myös kolme koiravierasta. 
Veljeni ihana suomenlapinkoirapentu ja sitten tietysti Ilo ja ONNI.
Ettepä taida arvata, miten koirat liittyvät ötököihin??? 
Kuului kysymys ... "Eihän siinä vaan ole punkkeja?" ... 
Niinpä niin ... ne punkit :) 
-Kyllähän se vaara tietysti on olemassa, että koirista niitä löytyy.
Sen kuitenkin tiedän, että Ilosta ja Onnista niitä ei ole löytynyt
tämän kesän aikana ainuttakaan, vaikka ollaan sentään rämmitty 
jos jonkinlaisissa maastoissa
- tehokkaat aineet on käytössä.

Kyllähän se on sillä tavalla, että jos koiran hankkimista vähänkin harkitsee 
ja jos oikeesti kammoa pikkuötököitä, niin kukapa sen punkin sitten irrottaa?
Se on irrotettava heti ja se olisi ihan varmasti tehtävä ITSE ...
Ja sitten, "eihän punkkeja ole ympäri Suomea" 
Jouduin tietysti oikomaan tuota virheellistä käsitystä, 
etteikö punkkeja olisi myös pääkaupunkiseudulla. 
Kyllä niitä vaan on ja enitenhän punkkeja on rannikkoseudulla ja Ahvenanmaalla.
Niitä oli myös Keravalla asuessani, mutta jostain syystä
niitä ei siellä tarttunut Konstaan. Naapurin koiralta löytyi punkkeja 
jopa maaliskuun hangilla kävelyn jälkeen!

Pahin paikka ikinä, josta minulla itselläni on kokemuksia on kyllä 
Punkaharjun lomakylän seutu. 
Konsta veti punkkeja siellä magneetin tavoin itseensä. 
Jos vietin Pohjois-Karjalassa juhannusaaton mökkiä siivotessa 
muurahaisten hyökkäyksen jälkeen, niin Punkaharjulla kerran puolestaan 
vietiin juhannuspäivän koiraa nyppiessä ja niitä pahuksen punkkeja irrotellessa.
Joka kerta, kun sille kylälle mentiin, niin aina sai varautua punkin irrotteluun.
Ja huom: Konstalla oli punkinestoainetta, mutta yksi kerta se oli laitettu
liian myöhään, eikä siksi vaikuttanut ekana iltana ja seuraus oli 
toistakymmentä punkkia.
Niiden reissujen aikana sitä minäkin ehdin tutustua oikein kunnolla
punkkeihin, käveliväthän ne pitkin minunkin sääriä, kun olin löytänyt
grillauspaikalta toisen perheen, joilla oli borderterrieri ... 
Ei me sen rouvan kanssa ehditty kuin istahtaa paikallemme,
kun kummankin säärtä pitkin käveli musta otus ---- yök!

Jos siis jotakin ötökkää pitäisi "pelätä", inhota, kammota, niin 
kyllä se minun kohdallani olisi varmasti tämä viimeinen eli punkki.
Kyllähän minuakin tietysti punkkien levittämä borrelioosi hirvittää!
Muut pikkuötökät ovat ihan kivoja seurattavia ...
Kyllä niiden kanssa oppii elämään...

Ei kommentteja: