lauantai 29. marraskuuta 2014

Kynttilätalkoot päivä 1


Tänään me taas vähän askarreltiin kynttilöiden parissa.






Välillä tehtiin pizzaa, sillä pitihän sitä välillä syödäkin. 

Kyllä nyt tuntee tehneensä kynttilöitä, sillä ...
seitsemän tuntia tehtiin kolmestaan ja 
lopulta koirien ulkoiluttamisen
jälkeen kaksistaan jatkettiin ... 
 lopulta yhteensä lähemmäs kymmenen tuntia.





tiistai 25. marraskuuta 2014

Uusi päiväpeite


NYT SE VIIMEINKIN TULI: uusi päiväpeite. 
Reilu vuosi sitten löysin Cellbesin nettisivut
ihastuin niihin vaatteisiin ja tein ekan tilauksen:
SE OLI HETI MUN JUTTU, 
sieltä löytyy mulle sopivia, kivoja vaatteita,
mun ongelmakropalle.

Yksi ilta taas selailin sivuja ja klikkasin kohtaa KOTI,
enhän ollut aiemmin ajatellut, että Cellbesiltä löytyisi 
sisustusjuttuja, mutta yllätyin positiivisesti!
Siellähän myydään muutakin
 kuin naisten vaatteita (on siellä miehillekin).
Löytyi päiväpeite ja ihan kivan hintainenkin, 
kun siellä on tällä hetkellä talviale. 
Olen jo jonkin aikaa etsinyt tuohon sohvasänkyyn 
sopivaa peitettä, mutta kaikkialla liian suuria, väärän värisiä
tai laadultaan sellaisia, ettei miellytä minua.
-VIIMEINKIN, löytyi se oikea!


Konsta-herra halusi heti testata, miltä peitto tuntuu ja 
jäi lopulta tyynyjen alle, kun aikamme leikittiin ... 


Nyt edessä uusien tyynynpäällisten hankinta tai 
ompelu, sillä sopivia kankaita kyllä löytyy kaapista
-se on vaan siitä kiinni, että ottais ompelukoneen esille.
Nyt pitänee ottaa myös silitysrauta esille, 
sillä tuo taite häiritsee minua :D

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Viikonloppuna valmistuneita

Viikonlopun aikana pyörittelin yhteensä 43 paperinarupalloa :D


Nyt olis sitten kaksi valmista paperinarupallosarjaa ja
kahteen pitäisi ostaa uudet valosarjat, kun paristoilla toimivat 
valosarjat eivät oikein sopineet suunnitelmiini.
Seuraavana olisikin sitten edessä 20 pallon sarjan pyörittely.
Joulu lähestyy ...

lauantai 22. marraskuuta 2014

Ihanaa lunta :D


Eilisillan ja yön aikana satoi lunta.







Vertailua: 2013 ja 2014




Kurkkaapa Konstan MUSH-blogiin
ja vertaile, miten koira on muuttunut vuoden aikana. 
Joitakin kuvia katsellessa itsestäni ainakin tuntuu kuin koira 
olisi parempivointisen näköinen.
Mitä mieltä sinä olet?
Kyllähän 11v ja 8kk ikä näkyy koirassa, mutta kun vertaan 
vuoden takaiseen kolmella jalalla kävelyyn, 
niin muutos on huomattava. 

Mukavaa viikonloppua kaikille :)
Meilläkin sataa lunta ... 

tiistai 18. marraskuuta 2014

MakroTex MUSTAVALKOINEN


Nämä kuvattu tänään mustavalkoisina ja eipä juurikaan 
ole mitään muuta muutoksia tehty kuin kokoa pienennetty 
- tavoitteeni ollut jo pitkään, että kuvat pitäis onnistua kerralla
ja muokkaukset jätän muille :D
Tietysti, jos jotain risuja osuu tielle, 
niin ne yritän poistaa kuvista.
















Lisää mustavalkoisia TÄÄLLÄ