Julisteita ja ajatuksia bussiliikenneuudistuksesta


UNISEF-kaupunkivuoden katujulistenäyttelyä
Toriparkin aidassa, Aleksanterinkatu.



Lahden seudun bussiliikenne uudistui 1.7.2014 ja torstaina tein ekat bussimatkat uudistuksen jälkeen.
Koska olen vasta muuttanut vesivahinkoremontin jälkeen kotiin ja koti on edelleen kuin pommituksen jäljiltä -tavarat osittain laatikoissa, mitään ei löydy - niin aikataulukin oli tietysti kadoksissa.  Onneksi aikataulut löytyvät sentään netistä, mutta eihän se netti tietenkään toiminut kunnolla juuri siinä kiireessä ... linjojen numerot olivat muuttuneet sen lisäksi, että reititkin muuttui.
Lopulta luovutin ja lähdin ekalla mahdollisella bussilla kohti keskustaa, aikaa tunti ehtiä perille.
Totesin bussikuskille, että nyt ollaan "pihalla kuin lumiukko näiden uudistusten kanssa" ja yllätyksekseni sain vastauksen "älä välitä, niin olen minäkin".  Bussireitti oli tosiaan muuttunut, mielestäni entinen oli parempi. Yllätyin, vaihtoaika seuraavaan bussiin ei ollutkaan kuin muutama minuutti ja näin olin perillä jo puolituntia etuajassa -jotain positiivistakin siis! Tämä bussikuski puolestaan myönsi nuorille tytöille, ettei hän tiedä, mikä bussi menee Hennalaan
-en ymmärrä, miksei sitä voinut tarkistaa aikataulusta. Niinpä niin, eihän siihen asiakaspalveluun tarvitse panostaa ;)

Likolampi

Puoli tuntia etuajassa sairaalalla, joten käväisin viereisen lammen rannalla.

Kotimatkalla taas ihmeteltiin ja tutkittiin aikatauluja
-enkä ollut ainut, sillä useimmat matkustajat tekivät niin ja 
silti lähes kaikkia kummastuivat, kun bussi jatkoi matkaa kohti rautatieasemaa
vai pitäisikö sanoa matkakeskusta?
Siellä sitä sitten istuttiin ja jonotettiin iltapäiväruuhkassa.
Asioitakin piti hoidella ....
Kun koitti hetki, että piti lähteä kaupungilta kotiin, niin jälleen tuli kysymys ... 
kulkeekohan bussi 21 Ankkuriin ... ja mitäpä totesi kuski:
"olet jo toinen, joka sitä kysyy" :D 

Kuinkahan pitkään tässä nyt menee, että totumme uusiin muutoksiin?
Ensi kuussa aikataulut jälleen muuttuvat ....

Kommentit

Matkatar sanoi…
Hohhoijaa, ei ole helppoa noiden uudistusten kanssa. Itse en ole vielä bussiin tässä kuussa mennyt, mutta ennen pitkää se tulee kohdalle minullekin. Toivottavasti edes kuskit oppivat reitit siihen mennessä :)
M Tom sanoi…
Toivottavasti tosiaan reitit olis selvillä ens kuussa ... :D

Suositut tekstit