MakroTex-haaste viikko 132, VIHA

Nyt on kyllä niin vaikea aihe tällä viikolla, että tässä alkaa kuvaaja olla jo aikas vihainen, kun ei ole saanut aikaan kuvia. Tai no, onhan minulla joitakin kuvia kiukuttelevasta Konstasta -tänään on semmoinen päivä, että Konsta kiukuttelee kaikesta, mutta eipäs kiukuttele silloin, kun käsketään olemaan vihaisen näköinen. Konsta on ollut Ihan oikeesti NIIN HANKALA jo aamulenkistä lähtien, että naapuri antoi koiralla uuden nimen "Juntti-Einari".

Aamu oli Konstalle ERITTÄIN hankala, kun ulkona oli pakkasta ja sinne ei tehnyt yhtään mieli. Naapuri tuli rappusilla vastaan ja naureskeli, miten koira voikin olla naama mutkallaan, eikä suostunut liikkumaan. Minä olin varustautunut kuvausreissulle ja järkkäri roikkui kaulassa. Ainuttakaan kuvaa ei siltä reissulta kuitenkaan tullut, sillä siinä vaiheessa, kun aloin mukamas valokuvaamaan, niin Konsta alkoi temppuilemaan oikein tosissaan ja tanssi "pakkaspolkkaa" eli hänen tassut olivat sitten niiiii-in jäässä, että järven jäältä oli pakko päästä pois ... 
Se "pakko" jatkui, kunnes päästiin meidän kadun päähän ... ja sitten käveltiin ihan normaalisti. Seuraava hankala kohta olikin sitten tulla sisälle. Konstapa päätti rappusten edessä, että ulkona olisikin ollut kiva olla, vaan arvatkaapas kuinka kävi? Minä hinasin koiran väkisin rappukäytävään, jossa naapuri sitten näki pojan jälleen naama mutrullaan ja sai tuon lempinimen "juntti-Einari".

Pelottaisiko teitä, jos ovessa lukisi
VAROKAA VIHAISTA KOIRAA
ja vastassa olisi tämmönen kullanmurunen?


"Älä ota mun namia" ... murrr....


"Älä yritä nyppiä mua ..." -ilme.


"Osaan mä irvistää ... enkös ookin vihainen?"




Konstan ilme kertoo paljon :)

"Ihan oikeesti mamiseni, 
miksi mun pitäisi esittää vihaista, 
kun oon kiltti koira?
Siksikö, että useimmilla ihmisillä 
on semmoinen käsitys, että 
terrierit ovat mukamas vihaisia koiria?
Eihän tässä touhussa ole yhtään järkee".

Lisää kuvia aiheesta VIHA löydät täältä


Kommentit

Pieni Lintu sanoi…
Hän on kovin suloinen!!!
Tapsu sanoi…
Hyviä ilmeitäpä olet saanutkin kuvattua, itselläni viime viikon juuri tuollainen samanrotuinen hoidossa mutta eipä tullut ainoatakaan kuvaa otettua!Tämä rotu on niin sympaattinen että melkein tekisi mieli itsellenikin tuollainen ottaa :)
Tapsu sanoi…
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
EiMi sanoi…
Lempeys voi olla pelottavaa!
Ina sanoi…
Näistä kuvista tuli hyvä mieli. Ihanin on kuva jossa hampaat vain pilkistävät oikea kulmahammas eniten.
Kirsti sanoi…
Ihana Konsta ♥
arleena sanoi…
Koirat osoittavat vihansa, eivät voi niitä peitellä.
Kiva oivallus haasteeseen
elina sanoi…
Alma hymyilee niin että hampaat näkyvät. Jos ei tietäisi niin luulisi neidin olevan hyvinkin vihainen.
Yksi koirankasvattaja guru sanoi, ettei koirat osaa osoittaa mieltään, eikä näyttää tunteitaan! Voisi tulla vähäksi aikaa perheeseen, jossa on bortsuja. Alma ja Niilo ovat kummatkin mestareita siinä. Alma mököttämisessä ja Nipa turhassa tohinassa.
pappilanmummo sanoi…
Varoitus voisi olla paikallaan ainakin sellaiselle, joka ei tunne koiraa - ja joskus koirakin voi olla yllättäen ärsytettynä sellainen.
Anne-Mari sanoi…
Ihania kuvia, tulee aina hymy huulille kun kattoo kuvia Konstasta! Konstan ilmeet todella kertovat paljon ;-)
Ritva sanoi…
on vaikea aihe - hellyyttävä vastaus
kosotäti sanoi…
Hyvät kuvat:) Konstako vois olla vihanen,tollanen ihana koira.
Unknown sanoi…
OHO, Konsta osaa olla oikein vihainen!

Suositut tekstit