perjantai 30. marraskuuta 2012

Joulukoristeita





Ylläolevat joulukoristeet löytyivät Lauran kaupasta.
Sanotaanpa vaikka niin, että "uusi koti vaatii uudet koristeet".
Vanhoja joulukoristeita olisi joidenkin mielestä aivan riittävästi, 
mutta saa nähdä, mitä niistä otetaan esille ... 
-vai otanko mitään enkeleiden lisäksi?

Tuo valkoinen lyhty oli oikea löytö!
Olen nimittäin etsiskellyt sellaista jo parin vuoden ajan
(siinä on yhdellä sivulla aukko).
Toivottavasti ehdin "näperrellä" siihen jotain ennen joulua. 



 Pioni ja piironki-myymälästä aioin ostaa vain lyhdyn,
mutta näitä ihania enkeleitä oltiin juuri laittamassa myyntiin, 
kun menin maksamaan lyhtyä ... 
ja pakkohan minun oli saada yksi kumpaakin väriä.



Finnmarilta löytyi nämä kivat valkoiset pöytäkynttilät sekä
pieni lasikippo joulupöydän koristeluun ...



ostin jo joitakin viikkoja sitten kynttiläkoristeen.
Lisäksi sieltä löytyi tämä ihana, pienen pieni lusikka... 
-ajatuksenani tehdä ensimmäistä kertaa itse sinappia!

Makrohaaste viikko 82


Viikon aiheena 
MURU



tiistai 27. marraskuuta 2012

Finnmarin tehtaanmyymälässä

Viimeinen eli kolmas sisustusmyymälä kohteemme oli tänään 
Finnmarin tehtaanmyymälä,
jossa Seijan kanssa olen käynyt kerran aiemminkin.




Ostoksia tuli tehtyä tässäkin myymälässä, mutta ... 
lisää kuvia niistäkin vähän myöhemmin. 





Pioni ja piironki

Toinen päivän kohteemme oli 
Kinnarin sukutilalla Hollolassa.
Sieltä löytyi aivan ihastuttava joulumyymälä.

Klikkaamalla saat kuvat suuremmiksi.




Tilan ihana Paavo-kisukin tervehti meitä ... 





Myymälässä oli lämmin ja ihana tunnelma,
johon omalta osaltavaan vaikuttivat seinille ripustetut vanhat valokuvat.

Suosittelen tätä myymälää kaikille blogini lukijoille :)
Ja kiitos tilan emännälle, että sain räpsiä muutamia kuvia tänne blogiini.

Kuvia ostoksistani julkaisen myöhemmin tällä viikolla...
- Olen niin iloinen, että osuin juuri silloin paikalle,
kun kauniita pieni enkeleitä tuotiin myyntiin ...

Lauran kaupassa

Kiitos Seijalle piristävästä reissusta sisustuksen maailmaan ...
Tänään nimittäin kävimme kolmessa eri liikkeessä. 
Ekaksi hän kyyditsi minut Vääksyyn, osoitteeseen Vääksyntie 3.


Sieltä löytyy aivan uskomaton paikka, nimeltään Lauran kauppa,
liiketilaa kahdessa kerroksessa.
Se on yksinkertaisesti sellainen kauppa, että se on nähtävä sisältä,
nykyaikainen "sekatavarakauppa".
Ulkona, kaupan edessä on lyhtyjä ja muita ihania uloslaitettavia koristeita.
Kun astut ovesta sisään, niin vastaasi tulvii aivan käsittämätön määrä tavaraa.
Siellä on yksinkertaisesti kaikkea mahdollista ... :)
Mm. sisustustavaraa, upeita naisten vaatteita, joulukoristeita, kynttilöitä, takorautatuotteita, pullolaatikoita, nukkeja, nalleja, keramiikkaa, enkeleitä, ... jopa nauloja ja työkaluja.
Siis kaikkea sellaista, mitä "kauniista asioista pitävä ihminen" vain voi tarvita ... 





















Kiitos Lauralle, että sain kuvata blogiini 
ja mukavaa joulunaikaa Sinulle!

Valaisimia osteltu

Viikonloppuna kierreltiin valaisinostoksilla ja
nyt on sitten kaikki valaisimet viimeinkin hankittuna. 


 Olohuoneeseen löydettiin Prismasta
Sarita-kattovalaisin ... 


 Aiemmin olohuoneeseen on hankittu
Ikean Årstid-lattia- sekä pöytävalaisimet.

Valaisimista lisää joskus myöhemmin ... 



torstai 22. marraskuuta 2012

Viime päivinä on ahkeroitu


Tällä viikolla olen ollut ahkerana.
Kipuja uhmaten jälleen ommeltu ja askarreltu.
Paljon valmista on syntynyt muutaman viime päivän aikana.


Tässä se on sitten valmiina.
Tilkkupeitto, josta tuossa joku aika sitten jo kirjoittelinkin.
Meillä on Konstan kanssa jälleen pientä erimielisyyttä, 
kumpi peiton omistaa ... vai onko se kenties yhteinen.


Pieni mallipoika...


Vielä yksi kuva ... 


Myös pikkuinen tilkkupeitto valmistui. 
En sitten alkanut tekemään siihen aplikaatiota ... 
vain vähän tikkauksia ja tietysti fleeceä taustaan.

Joulu lähestyy ja osallistun Tilda-foorumin adventtivaihtoon.
Sitä varten olen myös ommellut sekä askarrellut pientä kivaa,
mutta kuvat julkaisen sitten joskus myöhemmin ....
Olisikohan oikea aika vasta 4. adventti?

Myös joulukortit alkavat olla valmiina ... 
Kuviakin räpsitty, mutta täytyy kuvata uudelleen
 joskus vähän kirkkaampana päivänä.
Nyt on ollut nimittäin niin pimeitä päiviä, 
etten ole korttikuviin ollenkaan tyytyväinen ...